<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Myron on Korian kuninkaan ensimmäinen ja näillä näkymin ainoa poika. Janonin kaupungissa sijaitseva palatsi oli ollut pojan privaatti paratiisi aina siihen asti, kunnes kuningas päätti että hänen poikansa pitää alkaa suhtautumaan tulevaan kuninkuuteensa vakavasti. Tämä tarkoitti sitä, että viisitoistakesäisestä saakka Myron oli kulkenut isänsä mukana useissa tylsissä tapaamisissa ja seremonioissa. Tänään olisi vuorossa taas yksi seremonia, mutta kerrankin ihan mukava. Oli Auringon Hetki ja se tiesi iloisia ihmisiä ja myöhemmin linnan kellarissa mukavia olutjuhlia hyvien ystävien kanssa. Myron oli kaksikymmentäkaksi, ja kaikki naimattomat aateliset naikkoset kipittivät hänen perässään tarjoten itseään hänelle vaimoksi tai rakastajattariksi. Hän oli vakaasti päättänyt, että hauaa nähdä ensin maailmaa ennen kuin valitsee vaimonsa, joten hän vietti päivät milloin pakoillen isänsä käskyjä ja milloin hovin hameväkeä. Tämän päivän seremoniassa hän näkisi kyllä naimattomia naisia riittämiin. Keskikesän juhlan aikaan nuoret naiset olivat koreimmillaan ja suorastaan odottivat miesten ihailevia katseita.

Miespalvelija koputti oveen ja tuli hänen kutsustaan sisään. Seremoniaa varten piti pukeutua valkoiseen, ja tänä vuonna linnan räätäli oli ylittänyt itsensä prameilussa. Kultaiset ja keltaiset nauhat risteilivät valkoisessa takissa saaden sen kimaltamaan auringossa. Myron tuhahti vaatteileen ja lähti kohti linnanpihaa jossa kultaiset vaunut jo odottivat. Hän näki äitinsä, keltatukkaisen ja ylvään naisen joka hymyili lämpmästi nähdessään poikansa. Vaunuissa oli jo myös hänen pikkusiskonsa, Mirelle, joka oli vasta viisivuotias. Hän kuuli pauhaavan äänen selkänsä takaa

"Huomenta poika!" Kuningas Tyrel saapui loistaen kilpaa auringon kanssa.
"Huomenta teidän majesteettinne."

"Kaunis päivä Auringon Hetkelle, eikö vain?"

"Kyllä, isä."

"Tänään olisi oiva hetki etsiä itsellesi vaimo." Myron kohotti kulmiaan. Tällä kertaa kuningas meni suoraan asiaan.

"Niinpä niin isä." Myron sanoi tuskastuneena. "Tiedät kyllä mitä haluan tehdä."

"Matkustaa!" Kuningas tuhahti. "Tärkeämpää on saada kuningaskunnalle perillinen!" Kuningas jyrähti ja kipusi vaunuihin. Tämä keskustelu käytiin samalla kaavalla lähes joka päivä. Kuningatar Nerena, palatsin sielu ja valo puuttui puheeseen kyllästyneenä.

"Anna pojan mennä muutamaksi kuukaudeksi matkalle. Sitten hän tulee tyytyväisenä takaisin ja alkaa etsimään itsellensä vaimoa."

"Oletko sitä mieltä?" Kuningas kysyi ja vilkaisi vaimoaan hellästi.

"Kyllä olen."

"Hyvä on. Äitisi takia annan sinun mennä, mutta sen jälkeen menet naimisiin!" Kuningas sanoi pojalleen ja antoi vaunuille lähtökäskyn. Myron lähetti äidilleen kiitollisen katseen. Kuningatar Nerena oli kansan mielestä kaunis nukke, joka sopi hyvin kuninkaan käsivarteen. Tosiasiassa, kuningas luotti vaimoonsa hyvin monissa poliittisissakin ongelmissa, sillä kaikkien vuosien kuluessa hän oli oppinut luottamaan vaimonsa viisauteen ja päättelykykyyn. Kuningas oli jo taipunut poikansa pyyntöön mielessään, mutta antoi pojan vielä vähän hiostua paineessa. Paineensietokyky oli tärkeää, ja kuningas nautti saadessaan ojentaa ja kouluttaa ainoaa poikaansa.

 

Suuret portit kolahtivat auki ja vaunut jylisivät kaupungin pääkadulle. Ihmisiä parveili kaduilla hurraten kuninkaalliselle perheelle ja heidän ylleen satoi kukkia ja kimaltavaa paperisilppua. Mirelle nautti hihkuen joka hetkestä ja vilkutteli iloisesti hurraaville ihmisille. Vaunut liikkuivat hitaasti ylväiden hevosten vetäminä, ja perinteiseen tapaan vaunujen perään muodostui pitkä ja värikäs kukue kaupunkilaisista. Kulkueessa laulettiin ja soitettiin. Sankareista kertovat balladit, hilpeät rakkauslaulut ja iloiset kaskut siivittivät kuningasperheen matkaa, ja Myron nautti myös olostaan. Auringon Hetken perinteenä on, että kuninkaallinen perhe valitsee suosikkinsa kaupungin kilpailukojuista. Vuosittainen perinne aiheuttaa kauppiaiden keskuudessa kummallisen hurmostilan jo muutamaa viikkoa ennen tapahtumaa. Jokainen pyrkii löytämään parhaimman reseptin, kauneimman esineen, suurimman jalokiven tai eksoottisimman eläimen nähtäväksi. Yleensä kuninkaallisen perheen valitsemat suosikit pääsevät juhlapäivälliselle hoviin ja sen jälkeen linnan tilaukset piristävät huomattavasti valittujen kauppaa. Kulkue lipui kohti kaupungin aukiota, jossa lisää juhlaväkeä oli odottamassa hurraahuutojen kera. Kuninkaallinen perhe nousi vaunuista ja jalkautui toriväen keskelle. Tämä on ainut kerta vuodessa, kun kadunväki pääsee näin lähelle kuninkaallisia. Prameilevat puvut ja asema estävät kuitenkin monet lähestymisyritykset. Myös tiukkailmeiset kaartilaiset seipäineen ja miekkoineen pitävät liialliset tuttavallisuusyritykset minimissään.
"Noniin, eiköhän hoideta tämä. Menisitkö Mirellen kanssa katselemaan kojuja? Hän ikävystyy meidän seurassamme." Kuningatar sanoi Myronille, joka tiesi että oli näin vapaata riistaa kaikille kaupungin naimattomille tytöille. Huokaisten hän suostui, sillä ei viitsinyt riskeerata isänsä aiemmin antamaa lupausta. Kuninkaallinen perhe jakaantui, ja Myron lähti pikkusiskonsa kanssa toiseen suuntaan ja kuningasparin suunnatessa torin vastakkaiselle puolelle.

 

Linnea ja Neyla seisoivat sievissä punaisissa esiliinoissaan, aamuauringon kajossa Waylan herkun kojun vieressä ja katselivat kasvavaa hulinaa. Heidän isänsä hyräili tyytyväisenä aina kun ei keskustellut asiakkaiden kanssa. Vielä olisi hetken aikaa rauhallista, mutta pian tyttöjenkin apua tarvittaisiin. He olisivat apuna suurimman hälinän aikaan, mutta saivat lähteä valmistautumaan illan juhliin ajoissa. Linnea jutusteli komean nuoren miehen kanssa, joka ihaili kovaan ääneen neitosen kauneutta. Tämä sai Herra Waylan kurtistelemaan kulmiaan nuoren miehen suuntaan, joka ei kuitenkaan tätä huomannut. Miehet halusivat heidän seuraansa illan juhlissa. Neyla torjui miehen seuralaisen lähestymisyritykset ja haukotteli. Hänellä oli tylsää. Äkkiä Neyla huomasi kadunkulmassa puulaatikon päällä vanhan miehen, joka pelasi u'sushkia, vanhaa kivipeliä. Hän tunsi kovaa halua mennä miehen luokse, mutta puri huultaan miettiessään velvollisuuksiaan kojulla. Kyllä he sitten häntä huutaisivat. Neyla sanoi siskolleen poistuvansa kojulta, mutta Linnea oli liikaa miehen lumoissa jotta olisi kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Huokaisten Neyla jätti nuorenparin rauhaan ja käveli päättäväisesti miehen luo.
"Hei, saanko liittyä peliin?" Neyla kysyi ja vanha mies säpsähti. Miehellä oli resuinen ulkomuoto, valkea parta ja arpia kasvoissaan. Mies katseli häntä kulmat kurtussa.

"Sinä olet nuori, ja nainen." Mies sanoi murahtaen. Hänellä oli kirkkaat ja valppaat silmät ja Neyla huomasi miehen käsissä tatuoituja kuvioita. Näyttivät käärmeiltä ja miekoilta.

"Ja sinä olet vanha, ja mies." Neyla sanoi takaisin ja sai miehen naurahtamaan.

"Istu alas. Osaatko pelata u'sushkia? Tiedätkö, että tämä peli on tuhansia vuosia vanha ja sen toi meille Koriaan Vaksinelaiset munkit." Neyla nyökkäsi. Hän oli viettänyt monia päiviä lyhyestä elämästään temppelin kirjastossa ja tiesi pelin historian. Siellä hän oppi pelaamaankin.
"Olen pelannut temppelin munkkien kanssa. En ole kovin hyvä kylläkään." Neyla sanoi pahoitellen. Mies murahti, tarjosi likaisen lasin jossa oli viiniä ja kumartui pelilaudan ylle. Neyla hymyili, istui alas ja keskittyi peliin.

"Fiksu siirto Nene, mutta ei auta." Vanha mies, Baron nimeltään sanoi ja purskahti nauruun. He olivat pelanneet jo hyvän aikaa ja Neyla oli alkanut pitää tästä vanhasta miehestä.
"Jäit loukkuun."

"Niinpä näyttää Baron." Neyla naurahti ja joi lasin tyhjäksi. Yhtäkkiä hälinä koveni.

"Mitäs nyt tapahtuu?" Neyla kysyi ja vilkaisi ohimennen kuhisevaan väkijoukkoon.
"Kuninkaallinen perhe tulee. Kohta on kojujen kilpailun aika." Baron sanoi ja Nene hyppäsi pystyyn.

"Lupasin auttaa isäni kojulla. Nyt minun on mentävä Baron, mutta pelataan joku päivä uudelleen." Neyla sanoi hymyillen, mutta säikähti kun mies tarttui Neylaa käsivarresta ja tuijotti häntä tiukasti silmiin tutkimaton ilme kasvoillaan. Hän sanoi:

"Sinulla on paljon ihmeellisiä tapahtumia edessäsi, Nene. Muista, että kuten u'sushkissa, elämässäkin pitää harkita siirtonsa tarkkaan. Aina ei ole viisasta liikkua, vaan odottaa muiden siirtoja ennen kuin valitset oman tiesi.Mutta joskus, on toimittava nopeasti, sillä muuten menetät monta kiveä laudalta" Neyla katsoi miehen kirkkaisiin silmiin ja aisti niissä jotain kummallista ja jotain... suurempaa.

"Ja sinä, Baron,  saat joku päivä kertoa minulle, mistä sait nuo kuviot käteesi ja arven poskeesi." Neyla sanoi hiljaa ja tutki mihen ilmettä. Baron hätkähti hiukan mutta hymyili sitten ja taputti Neylaa ystävällisesti poskelle.

 

"Missä olet ollut Neyla?" Linnea kysyi kiukkuisena heristäen veistä jolla oli leikannut pullapitkoa. "Olen saanut yksin olla isän apuna!" Neyla ei kommentoinut mitään, otti vain paikkansa kojun viereltä ja ihmetteli kummalista tunnetta. Aivan kuin hän olisi sairas, sillä häntä kihelmöi oudosti. Toivottavasti hänen juomansa viini ei ollut pilaantunutta.

Kojulla kävi kova kuhina ja aukiolta näytti valuvan iso massa ihmisiä kohti Waylan herkkua.

"Pulinat pois, kunikaallinen perhe tulee." Herra Wayla sanoi tiukasti ja komensi tyttärensä sivuun. Hän halusi itse tarjota kuninkaalle uutta piirastaan. Waylan pettymykseksi väkijoukosta erkanikin pieni tyttö joka veti perässään hiukan vaivaantunutta nuorta miestä. Linnea tietenkin tunnisti miehen heti ja valahti kalpeaksi. Hän istui alas kärryn reunalle sopertaen jotain itsekseen ja lehytteli kasvojaan kädellään. Neyla kummasteli siskonsa käytöstä ja oli juuri kumartumassa katsomaan hänen vointiaan kun kuuli kujalta kovaa meteliä. Ylhäällä kujalla kymmenkesäiset pojankoltiaiset leikkivät ritsoilla ja saivat lasipullon hajalle. Vieressä ollut aasi säikähti ja lähti juoksemaan. Katua pitkin jylisteli pillastunut aasi pienien ja rämien kärryjen kanssa. Neyla näki miten pieni tyttö kiljaisi nähdessään pienen kissanpennun tiellä, irroitti kätensä miehen kädestä ja lähti juoksemaan kohti pentua. Nuori mies jäi väenpaljouden eristyksiin ja kärryt kolisivat kovaa vauhtia kohti pientä tyttöä! Hän näki tämän kaiken kuin hidastettuna. Tyttö kumartui kohti kissanpentua kun Neyla vihdoin tajusi liikkua. Hän juoksi kadulle, tönäisi matkallaan pyylevän ja kiroilevan herrasmiehen kumoon, sai tyttöä kiinni käsivarresta ja nappasi hänet mukaansa liikkuen samalla kohti kujan seinustaa. Viime tipassa hän sai tytön pois kujalta, kierähti tytön päälle suojaten kärryjen rikkonaiselta aisalta. Samassa Neyla huusi, hän tunsi miten ensin hänen päähänsä osui jotain kipeästi, sen jälkeen hänen selkäänsä viilsi jokin pitkän matkan lapaluusta alaselkään saakka. Pian kärryt ja aasi olivat jylisseet ohi ja tuli aivan hiljaista. Neyla nosti päänsä varovasti ja näki kuinka viisi aseistettua sotilasta erkani väkijoukosta häntä kohti. Neyla nousi istumaan varovasti ja katsoi tyttöä, joka itki säikähdyksestä mutta näytti olevan kunnossa. Tyttö ripustautui Neylan rintamukseen kiinni ja nyyhkytti.

"Ei mitään hätää, kaikki on kunnossa" Neyla sanoi tytölle ja silitti tytön hiuksia.
"Miten kisulle kävi?" Tyttö kysyi nyyhkytyksen lomasta. Neyla hymyili ja sanoi

"Kisu ehti turvaan, se on paljon meitä vikkelämpi."

"Varmastikko?"

"Ihan varmasti."

Samassa sotilaat olivat hänen luonaan, osoittivat häntä seipäillä ja käskivät kovaan ääneen nousta ylös. Yksi jopa tarttui häntä käsivarresta ja riuhtaisi ylös ja Neyla vingahti kivusta. Selkään osunut aisa oli viiltänyt pahasti.

"Päästäkää hänet irti heti!" Kuului kova ääni sotilaiden takaa. Pieni tyttö irroittautui ja juoksi ääntä kohti nyyhkyttäen. Sotilaat väistyivät ja heidän takaansa paljastui nuori mies valkoisessa loisteliaassa takissaan. Pieni tyttö oli hänen sylissään. Sotilaat päästivät irti ja samalla Neyla kaatui kipeästi maahan kun sotilas ei enää pitänyt häntä pystyssä. Hän kokeili päätänsä ja näki miten käsi värjäytyi punaiseksi. Silmissä alkoi mustua ja Neyla ehti vain nähdä huolestuneet kasvot kumartuneena ylleen kun kaikki pimeni.