<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Neyla istui vaunuissaan, vihdoinkin yksin. Hän ymmärsi, että nyt oli kyse jostain suuresta, jostain, mistä Baron oli häntä jo varoittanut. Neyla vei kätensä vatsansa päälle. Kasvoiko siellä lapsi? Mikä lapsen kohtalo tulisi olemaan ja pitäisikö hänen kertoa siitä Dimalle? Dima oli ollut hänen seurassaan lähes koko ajan, mutta nyt Neyla sai vihdoin haluamansa hetken olla yksin. He matkustivat nyt jo kymmenettä päivää. Neyla kaivoi kirjan laukustaan, pyöräytti sormea jo tuttuun tapaan kirjan kannen kuviossa. Neyla avasi kirjan ja alkoi lukea. Hän ymmärsi mitä kirjassa sanottiin!

Kiellettyjen taitojen opit ja historia

 

Historiassamme tunnetaan monia mahtimiehiä. Kuninkaat, ritarit, sankarit ja miekkamiehet värittävät tarinoitamme, laulujamme. Mitä historiaan on kadonnut, sen minä, Finndiera, tiedän, ja sen tiedät sinä joka luet tätä kirjaa. Et ehkä ymmärrä vielä, joten selitän. Näiden sankaritarinoiden takana, kuten me tiedämme, on aina nainen. Mikä historinkirjoistamme ja tarinoistamme puuttuu ovat ne naiset jotka tiedoillaan ja taidoillaan pelastivat maailman useilta mullistumisilta. Minä olen Finndiera, tämän kirjan kirjoittaja ja kiellettyjen taitojen hallitsija. Ennenkuin maailma murtui uuden aikakauden alla keisari Rzan aikaan 400-luvulla, naisilla ja myös muutamilla miehillä oli taito. Se taito tarkoitti kykyä nähdä tulevaan, siirtää asioita ajatuksensa voimalla, parantaa, vaikuttaa ajatuksiin ja lukea ajatuksia. Kykyjä saattoi olla monia muitakin, mutta niistä ei puhuttu. Keisari Rza pelkäsi näitä taitoja ja päätti kieltää ne. Niiden olemassaolo kiellettiin, kaikki niihin viittaavat kirjoitukset poltettiin ja teksteistä poistettiin sanat, jotka siihen viittaisivat. Maailma mullistui keisari Rzan kiellettyä taitojen käytön. Sinä, joka luet tätä kirjaa ymmärrät. Sinä, joka luet tätä nyt olet minun perijäni. Sinä olet Qehon, voimasormuksen kantaja. Tässä kirjassa kerron taidostasi, ja siitä mitä sormuksella tulee tehdä. Tässä kirjassa paljastan myös erään ystäväni Mimien ennustukset, jotka koskevat seuraavaa aikakauden vaihdetta.

Muista lapseni, ole aina voimakas! Kuolemaa ei kannata pelätä. Esi-isäsi ja esiäitisi valvovat matkaasi. Heihin voit turvata. Luota itseesi, tiedät kyllä mitä tehdä. Tee kaikki ajallaan, sillä sinun aikasi on omaasi. Sinä hallitset omaa aikaasi. Sinä olet Shontar, taidon taitaja.

 

Finndiera LeRom
Quehon kantaja
Ensimmäisen huoneen Shontar


Neyla säpsähti vaunun heilahtaessa ja piilotti kirjan nopeasti laukkuunsa. Dima kiipesi vaunuihin.
”Kolmannen vankkurin pyörästä oli puola katkennut ja se piti korjata. Nyt päästään jatkamaan. Oletko kunnossa? Näytät vähän kalpealta.” Dima sanoi ja painoi suukon Neylan poskelle. Neyla hymyili Dimalle ja mietti esiäitinsä sanoja.

”Dima. Kaikki on ihan kunnossa. Tarvitsen vain hiukan vettä.” Neyla sanoi ja sai Dimalta leilin.
He matkustivat pitkään sinä päivänä, sillä he joutuivat nukkumaan leirissä. Vielä olisi kaksi päivää Turmolaan, jossa Neyla pääsisi Kyrilin temppeliin tutkimaan aikakääröjä. Vankkurit ja vaunut pysähtyivät ja leirin pystytys alkoi. Miehet toimivat ripeästi, sillä kaikki olivat väsyneitä ja nälissään. Neyla katseli toimintaa ja tunsi taas kihelmöintiä. Hän tunsi miten ilma alkoi tiivistymään ympärillä ja tuli taas painostava tunnelma. Neyla käveli Diman luo joka seisoi kulmat kurtussa leirin laidalla.

”Dima. Minun on puhuttava kanssasi.” Neyla sanoi

”Ei nyt Neyla, meidän on saatava leiri valmiiksi ennen pimeää.” Dima sanoi poissaolevana.

”Dima. Se on tärkeää. Kuuntele.” Neyla sanoi ja Dima kääntyi häneen päin.

”Tiedän että lammen rannalta on vasta vähän aikaa, mutta tiedän myös mitä siitä seuraa.” Dima ei tuntunut ymmärtävän häntä joten Neyla huokaisi ja sanoi:

”Tulin raskaaksi. Me saamme lapsen.” Diman silmät lähes pullahtivat ulos kuopistaan ja suu aukesi.

”Lapsi? Meille?”

”Niin. Muistathan mitä tapahtui lammella? Sellaisesta niitä lapsia usein tulee.” Neyla sanoi hymyillen. Dima huudahti onnesta ja kaappasi Neylan syliinsä.

”Hahaa! Minusta tulee isä? Hetkinen, ethän sinä sitä vielä voi tietää.” Dima sanoi kulmat kurtussa.

”Tiedämpähän vain. Ja minun oli sanottava se sinulle, koska on taas tällainen ilma.” Neyla sanoi, haisteli ilmaa ja tirkisteli aukealle niitylle.

”Mitä tämä ilma mihinkään liittyy?” Dima kysyi ymmällään.

”Etkö huomaa tätä painostavaa oloa? Aivan kuin maailma pidättäisi henkeään. Jotain tapahtuu kohta.” Neyla sanoi ja Dima nyökkäsi.

”Olet oikeassa. Asetan vartioston yöksi.” Dima halasi Neylaa onnellisena. Hän ei miettinyt lapsen kohtaloa vaan mietti jo mielessään miten veisi Neylan vihille heti Turmolassa. Hän ei jätä jälkeensä aviottomia lapsia.

”Dima. Jos jotain tapahtuu. Niin haluan että luotat minuun.” Neyla sanoi vakavana.

”Miten niin luotan sinuun? Mitä sinä suunnittelet?”

”En mitään. Mutta jos käsken sinun pysyä erossa, niin sinun on luvattava että pysyt erossa. Ymmärrätkö?”

”En ymmärrä, Neyla. Minä suojelen sinua kaikelta. Sinulla ei ole mitään pelättävää.” Dima puristi Neylaa itseään vasten ja Neyla huokaisi kärsimättömänä.
”Dima. Jos se on tyttö, niin minkä nimen haluat lapselle?”

”Se on poika! Ihan varmasti.” Dima nauroi ja pyöräytti Neylaa ympäri.

”Olen vakavissani!”

”Hyvä on, armaani. Jos lapsi on tyttö, haluan hänen nimekseen Chiarra, jos se on poika, haluan että siitä tulee Tuorn.” Dima sanoi, suikkasi suukon Neylan nenälle ja lähti vihellellen leiriä rakentamaan. Neyla katseli surullisena Diman perään. Hän tiesi, ettei Dima tulisi koskaan näkemään lastaan. Hetkinen! Mistä hän sen tiesi? Hänen Shontar-verensä! Nyt Neyla ymmärsi miksi hän joskus vain tiesi asian oikean laidan. Nyt hän ymmärsi, miksi hän kykeni pelastamaan Miriam-prinsessan Janonissa. Hän näki joitain asioita ennalta! Se oli ollut hänellä koko ikänsä ja nyt hän vasta sen ymmärsi! Sehän tarkoittaa, että Dima kuolee! Neyla purskahti itkuun ja juoksi metsän suojaan.

 

Neyla nojasi puunrunkoon ja sanoi:

”En pidä tästä shontar-jutusta. En sitten ollenkaan!”

Neyla hypisteli sormusta mietteissään. Hän avasi sen ketjun pudotti sormuksen kämmenelle. Neyla laittoi sormuksen sormeen ja odotti. Mitään ei tapahtunut. Metsä näytti aivan samalta kuin ennenkin. Neyla huokaisi ja siveli sormuksen rubiinia. Jospa hän ei ollutkaan Shontar? Jospa Dima ei kuolisikaan?

”Voit uskoa niin, kultaseni, jos se tekee menetyksestä helpompaa.” Neyla hyppäsi ilmaan ja kauhistui nähdessään saman vanhan naisen edessään, kuin oli nähnyt lammessa.

”Älä säikähdä kultaseni, minä olen Finndiera. Esiäitisi.” Nainen sanoi ja laittoi kätensä Neylan harteille.

”Miten se on mahdollista? sinähän olet...”

”Kuollut, niin olen.”

”Ja sinä kosketat minua!”

”Niin, kultaseni. Katsopas, tuo sormus yhdistää sinut esivanhempiisi. Muun muassa.”

”Mitä ihmettä?!” Neyla istahti puunrungolle.

”Sinä olet Shontar, Neyla. Ja vieläpä voimakas. Sinä olet myös se, jonka tulemista on ennustettu. Ystäväni Mimien ennusti tulemisesi neljäsataa vuotta sitten.”

”Ennustettu?”

”Etkö ole lukenut kirjaa? Lue sieltä sivulta 55 alkaen Mimienin ennustukset. Kun olet sen lukenut, ymmärrät paremmin.”

”Finndiera? Kuoleeko Dima todellakin?” Neyla kysyi surullisena. Finndiera nyökkäsi ensin itsekseen tyytyväisenä. Tyttö osaa hyväksyä kuolleiden näkemisen.

”Valitettavasti, kultaseni. Diman osuus tässä tarinassa on täytetty.”

”Mutta minä rakastan häntä!”

”Rakastatko?”

”Rakastan! Ja hän on lapseni isä.”

”Lapsellasi tulee olemaan isä, Neyla. Se ei tule olemaan Dima.”

”Tiedän. Finndiera?”

”Niin?”

”Minulla ei ole paljon aikaa hyvästellä hänet, eihän?”

”Tiedät kyllä kultaseni. Ja muista, me olemme läsnä vaikket meitä aina näekään. Nyt tarvitset rohkeutta, Neyla.”

 

 

Neyla nosti kasvonsa ja näki pelkän tyhjän metsän. Ilma alkoi käydä painostavammaksi ja tukalammaksi, kihelmöinti yltyi. Neyla käveli ripeästi takaisin leiriin pyyhkien kyyneleitään matkallaan. Rohkeutta. Neyla laski kätensä vatsalleen. Hänen olisi selvittävä, lapsensa vuoksi. Neyla kiipesi vaunuihin ja pakkasi itselleen laukun. Reppuun hän laittoi kaikki tarpeelliset: viitan, housut, ruokaa ja vettä. Lisäksi Neyla puki päälleen tummat housut ja paidan. Veitset hän piilotti lahkeisiinsa ja hihansuihinsa, kuten Dima oli opettanut. Kirja, joka oli onneksi pieni, mahtui myös hänen laukkuunsa. Neyla oli valmis. Hän sitoi hiuksensa lenkillä kiinni. Sitten hän kirjoitti kirjeen, sinetöi sen ja astui ulos. Hän näki erään nuoren palkkamiekan ja meni tämän luokse.

”Sinä, mikä nimesi on?”

”Jonar, lady.”

”Jonar. Haluan, että otat tämän kirjeen talteen. Jos sattuu jotain, niin haluan että ratsastat takaisin Gyamariin ja viet tämän prinssi Myronille henkilökohtaisesti. Ymmärrätkö?”

”Mutta lady! Enhän voi jättää taistelua!”

”Jonar. Katso minuun.” Jona katsoi tummansinisiin, melkein mustiin silmiin ja tunsi jäävänsä niihin kiinni. ”Tämän viestin on päädyttävä Hänen korkeudelleen prinssi Myronille. Kun kimppuumme hyökätään, sinä lähdet heti kun hyökkäys alkaa ja ratsastat niin kauan kunnes tulet ensimmäiseen kievariin. Siellä vaihdat hevosen uuteen. Jatkat näin niin kauan kunnes kirje on Myronin hallussa. ”

”Tietenkin, Lady Neyla. Toimitan kirjeen perille.” Jonar otti kirjeen ja taitteli sen taskuunsa. Näikö helppoa se oli? Oliko hän nyt käyttänyt taitojaan? Neyla näki Diman astelevan vihellellen leirialueella. Neyla huokaisi. Nyt oli aika jättää hyvästit. Kutina ja paine kasvoivat, hetki olisi milloin tahansa.