Ilta läheni loppuaan, ja seurue alkoi vaikuttaa uniselta. Muutama aatelisneito oli jo poistunut hytteihinsä, kun kannelta alkoi kuulua meteliä.
”Mitä ihmettä?” Myron nousi seisomaan ja samassa ovelle koputettiin vaativasti. Sisään astui aluksen kapteeni.
”Teidän korkeutenne, teidän olisi paras tulla katsomaan.” Myron lähti ripeästi kannelle perässään muu seurue. Neyla kapusi portaat kannelle ja kauhistui näkemäänsä. Heidän vasemmalla puolellaan, jonkin matkan päässä riehui taistelu! Yksi laiva oli liekeissä ja sen rinnalla oli toinen laiva. Neyla huomasi että kyseessä oli merirosvot.
”Teidän korkeutenne, miten toimimme?” Kapteeni kysyi.
”Meillä on aatelisneitoja, joiden turvallisuutta emme voi uhata.” Myron sanoi vakavana. Neylaa raivostutti. Hän kiskaisi Myronia hihasta.
”Teidän korkeutenne! Kuninkaallisen laivaston velvollisuus on käsittääkseni puuttua merirosvojen hyökkäykseen?!”
”Lady Neyla, mene sisälle! Tämä on miesten asia.” Myron sanoi ja huomasi virheensä nähdessään Neylan kasvot.
”Teidän korkeutenne ei käske minua. Sitäpaitsi, tunnistan tuon laivan. Se on rahtialus, joka kuljettaa kankaita ja myös matkustajia. Siellä saattaa olla naisia ja lapsia!” Neyla sanoi tuimasti.
Myron katsoi raivoissaan Neylaa, mutta kääntyin kuitenkin kapteenin puoleen.
”Menemme apuun.”

Laivalla alkoi kova hälinä. Neyla ymmärsi että nyt oli aika mennä sisälle hyttiin siskonsa seuraksi. Hän löysi Linnean kasvot kalpeina pediltään.
”Minua pelottaa, Neyla.”
”Lini, ei mitään hätää. Olemme kuninkaallisen laivaston kyydissä. Täällä on jopa yksi ritari mukana! Mellä ei ole hätää.” Neyla vakuutteli siskolleen.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

”Oletko varma?”

”Aivan varma.”

Samassa alkoi kova meteli ja laiva tärähteli. Rajuja tärähdyksiä ja meteliä kesti pitkään. Linnea tarttui kiinni Neylaan ja uikutti peloissaan. Olikohan sittenkään hyvä ajatus houkutella Linnea mukaan? No, myöhäistä se on nyt. Meteli oli kova ja miesten huudot kaikuivat. Pian tuli hiljaista, ja Neyla nousi ylös.
”Minne menet? Neyla! Älä mene!” Linnea kaakatti.

”Taistelu taitaa olla ohi. Menen katsomaan tarvitseeko joku apua.” Neyla sanoi ja pujahti ulos hytistä.

Hän näki kannella muutaman miehen verta vuotavana, toiset laivat olivat aivan kiinni ja vieressä ja niissä riehuikin vielä taistelu. Yksi mies ulisi kipujaan laivan kannella ja Neyla meni hänen luokseen. Miehellä oli suuri haava kyljessä josta vuoti verta solkenaan. Neyla repäisi pukunsa helman ja sitoi sillä haavan. Mies oli tajuissaan, joten Neyla nappasi kiinni miehen kädestä, asetti sen haavalle ja sanoi:

”Paina tuosta. Jos et paina, vuodat kuiviin ja kuolet.” Mies katsoi häntä kummissaan ja painoi haavaansa. Neyla kiirehti seuraavan miehen luo, joka oli veren peitossa. Neylan opit temppelissä osoittivat arvonsa. Neyla hoiti sairaita ja oli ties monennenko miehen kättä sitomassa, kun hän tunsi vaativan kosketuksen olallaan.
”Neyla! Mitä sinä teet täällä! Enkö käskenyt sinun pysyä sisällä?” Myron sanoi vihaisena. Neyla viimeisteli siteen, nousi ylös ja katseli ympärilleen. Taistelu oli tauonnut ja ihmiset parveilivat lavan kannella.
”Ensinnäkin, teidän korkeutenne.” Neyla sanoi kiukuissaan ”Ette voi käskeä minua, ja toiseksi, olen pelastanut miehistöstäsi ainakin neljä varmalta kuolemalta!” Neyla huudahti ja pyyhki veriset kätensä pukunsa helmaan. Tai siihen mitä siitä oli jäljellä. Myron katseli Neylan paljaita sääriä ja veristä ulkoasua.
”Niinkö? Olen pahoillani, olen vain huolissani.” Myron sanoi kiukuissaan ja nolona ja poistui. Neyla huokaisi väsyneenä ja pyyhki otsaansa. Hän katsoi ympärilleen ja huomasi tutut kasvot laivan kannella. Oliivi-ihoinen mies vaatekaupasta! Mies käveli hänen luokseen, kumarsi kevyesti ja ojensi hänelle leilin. Neyla joi kiitollisena. Mies otti leilin takaisin, kaatoi siitä Neylan käsille vettä, jotta hän sai pestyä kätensä.
”Minä näin mitä teit. Olen kiitollinen ja niin on kapteenikin. Vaikka kruununperijä ei ilmeisesti olekaan.” Mies sanoi ja nyökkäsi kohti Neylan ensimmäisenä sitomaa miestä. Neyla katsoi miestä, joka makasi heikkona kannella.

”Onko hän...”

”Hän on kunnossa. Nukkuu.” Mies sanoi ja talutti Neylan puuarkulle lähelle hyttejä. ”Siitä kiitos kuuluu sinulle, Lady Neyla.”
”Tiedätte nimeni.” Neyla sanoi kulmat hiukan kurtussa ja istui kiitollisena puuarkulle. Mies nyökkäsi ja kaatoi jotain pullosta kangaspalalle. Puhumatta sanaakaan mies nosti hänen helmaansa hiukan ja painoi kostuttamansa kankaan Neylan säärelle.
”Auh!” Neyla kiljaisi ja säpsähti kun kirvelevä neste osui ilmeisesti haavaan.

”Näin kun polvistuit O’Connellin luo ja iskit sääresi suoraan törröttävään lankkuun.”

”Iskinkö?” Neyla kumartui katsomaan ja irvisti nähdessään jalassaan ilkeän rosoisen haavan. ”En huomannut.”
”Et niin. Huomasin, että säpsähdit iskun osuessa. O’Connel ilmeisesti saa kiittää sinua siitä, että hänellä on vielä kaksi kättä. Ilman nopeuttasi mies olisi menettänyt kätensä ja työnsä, ja hänen perheensä olisi jäänyt nälkään.” Neyla kuunteli miehen puhetta kummastuneena. Mies siveli hänen haavaansa ja rypisti kulmiaan.
”Tämä pitää ommella.”
”Ei kai sentään? Ei se niin paha ole.” Neyla sanoi ja oli nousemassa ylös kun huimaus ja kipu pakottivat laskeutumaan takaisin arkulle.
”Milloin olet viimeksi syönyt?” Mies kysyi tiukasti.
”Illallisella söin vähän, mutta ei minulle oikein maistunut siinä tilanteessa....mitä sinä utelet?” Neyla nyrpisti nenäänsä ja haukkasi omenaa. Mies katsoi huvittuneena Neylaa. Neyla ei ollut edes huomannut että mies oli ojentanut hänelle omenan.

”Hyvä on. Olen nälkäinen.” Neyla sanoi ja he molemmat purskahtivat nauruun. ”Kiitos... en tiedä nimeäsi.”
”Dima. Dima de Heyres.” Mies sanoi ja suukotti Neylaa kädelle. Sitten hän ompeli varovasti Neylan säären haavan ja huulta purren Neyla kesti sen tuottaman kivun.

”Valmista tuli.” Dima sanoi hetken päästä. ”Nyt Lady suosittelen teille kylpyä ja unta. Annan paljelijan käyttöösi niin pääset helpolla.”  Neyla kiskaisi kätensä miehen otteesta. Kipinät sinkoilivat pitkin selkärankaa ja Neyla aavisti ettei sen aiheuttaja ollut haava sääressä.

”Kiitos vaan herra de Heyres, mutta minun pitää mennä katsomaan sisartani. Ja en piittaa palvelijoista. Suoriudun itse nopeammin.” Neyla sanoi ja nousi ylös. Dima katsoi häntä tarkkaan mustilla silmillään.

”Hyvä on Lady Neyla. Pahoittelen että pukusi meni pilalle, mutta näytät siltikin kauniilta.” Ilmassa kihelmöi. Mies hipaisi suortuvaa Neylan kasvoilla. ”Olin oikeassa siellä kaupassa.” Hän sanoi matalasti,  ”Tuo puku sopii päällesi täydellisesti!” Dima virnisti, iski silmää ja kääntyi kohti kapteeniaan. Neyla kipitti hyttiinsä sisarensa luo joka paasasi hänelle tunnin verran pilalle menneestä puvusta ja hänen jättämisestään yksin. Neyla mietti elämänsä kummallisinta päivää vielä nukahtaessaankin. Diman tummat silmät sekoittuivat Myronin vihreisiin silmiin.

Neyla ei tiennyt omaa vaikutustaan miehiin. Tämä yhtäkkinen huomio sai hänet vain ymmälleen. Linnea oli aina ollut se huomion keskipisteenä oleva. Linneaa oli aina pidetty perheen kaunottarena. Ja sellainen hän olikin. Vaaleine kutreineen ja ruususuineen tyttö oli kaunis. Mutta Neylan tyyneys, kirkkaat silmät ja niistä huokuva päättäväisyys olivat uskomattoman voimakkaita aseita. Neylasta tuli mieleen keiju, haltija joka seisoi metsälammella ympärillään lumovoimaa. Neylan ympärillä olevat miehet olivat hetkessä hänen lumoissaan, ja olivat valmiit mihin vain hänen puolestaan. Neyla olisi hämmästynyt, jos olisi tiennyt miten ihailevasti laivan kansipojat tuijottelivat Neylaa kun hän istui lempipaikallaan laivan keulassa lueskelemassa tai katselemassa merelle. Laivan kapteeni murahteli mutta kun Neyla oli kerran silmät innosta hehkuen kysellyt kapteenin meriseikkailuista oli Neylasta tullut kapteeninkin lemmikki.

Thonk. Thonk. Thonk-thonk. Neyla nosti katseensa kirjastaan ja katsoi oikealle mistä ihmeellinen ääni kuului. Laivan kannella oli paljon väkeä. Rahtialus oli vahingoittunut pahasti, eikä siinä voitu enää pitää edes täyttä miehistöä, saati sitten matkustajia. Suuri osa oli tullut kuninkaallisen laivan kyytiin ja teki laivan melko ahtaaksi ja raskassoutuiseksi. Aatelisneidot viihdyttivät itseään sisällä viinin voimin. Neyla nosti kätensä varjostamaan silmiään auringolta ja näki herra de Heyresin. Dima nosti kätensä ja siitä vilahti jotain salamannopeasti ja jäi pystyyn runkoon. Mies käveli rungon luo, otti veitset rungosta ja käveli takaisin paikkaan jossa oli seissyt. Veitset hän laittoi eri puolille kehoaan piiloon. Thonk, thonk-thonk. Thonk. Veitset löytyivät ja viuhahtivat ilman halki ja tarkasti allekkain runkoon asetettuun köyteen. Dima kääntyi katsomaan häntä ja Neyla säpsähti kun hänet yllätettiin.

”Haluatko oppia?” Dima kysyi ja katsoi häntä hymyillen. Neyla nousi ja suoristi hamettaan. Valkoinen puuvillainen kevyt puku oli sekin liian kuuma. He lähestyivät Engeliä ja ilma alkoi käydä paahtavan kuumaksi. Neyla kääri hihojaan ja hymyili miehelle. ”Tietenkin!”

Dima katseli kun Neyla nousi kissamaisen kevyesti ja kääri pukunsa hihoja. Kylmää vettä. Sitä hän tarvitsi eikä Neylaa enää lähemmäs häntä! Punaiset hiukset oli kiinnitettynä huolimattomasti sykerölle päälaelle ja Neyla oli paljain jaloin. Dimalla oli meneillään suuret itsehillinnän harjoitukset kun hän katseli naista. Pahinta oli, että hän tiesi myös kruununperijän olevan kiinnostunut Neylasta. Sitä vastaan olisi paha taistella. Neyla kuitenkin tuli hänen luokseen ja ojensi kätensä odottaen veitsiä.
”Luuletko, että annan sinulle heti terävimmät veitseni vaikka en tiedä miten heität?” Dima sanoi kiusoitellen. ”Sinähän saatat vaikka puhkaista silmäni.”
”Höh. No miten sitten opin heittämään, jollen veitsillä?”  Neyla kysyi kädet puuskassa. Dimaa hymyilytti ja hänen teki mieli rutistaa tyttöä.
”Ensin harjoitellaan puisilla veitsillä, ihan varmuuden vuoksi. Tulehan, saat vuolla itsellesi harjoitteluveitset.”
”Selvä homma, pomo.” Neyla virnisti ja pujotti kätensä miehen kyynärkoukkuun. Naureskellen he kävelivät laivan kannella etsien puupaloja Neylalle. He löysivätkin muutamia sopivia puunpaloja ja palasivat Neylan tuolille. Neyla istuutui alas ja ojensi kätensä.
”Noniin, herra de Heyres, annahan sitten puukko ja puupala.” Neyla sanoi ja Dimaa  nauratti.
”En minä ollut tosissani, Lady Neyla. Ei sinun tarvitse vuolla itse. Minä vuolen sinulle.” Dima sanoi ja istahti läheiselle arkulle.

”Usko pois, herra de Heyres, puukko pysyy minun kädessäni paremmin kuin kirjontaneula.” Neyla sanoi huvittuneena ja nappasi mieheltä puukon ja puupalan. Dima siristi silmiään epäuskoisesti.
”Miksi, Neyla?”
”Älä näytä niin epäilevältä, Dima.” Neyla naurahti. ”Minulla on kaksi isoveljeä, joiden perässä juoksin koko lapsuuteni. Ja olen vuollut useammankin onkivavan ja puueläimen elämäni aikana.” Kuin todistaakseen sanansa, Neyla alkoi vuolla puupalikkaa tottunein ottein. Dima pyöritteli päätään huvittuneena. Tuossa oli nainen hänen makuunsa. Mutta sitä hän ei voinut ymmärtää, miksi kruununperijä oli kiinnostunut Neylasta. Naisella ei ollut tarpeeksi suurta aatelisarvoa, jotta olisi kelvannut Myronille kuningattareksi. Tiesiköhän Neyla sen? Ymmärsikö prinssi sen? Dimaa suututti ajatuskin siitä, että Neylasta tulisi halpamainen rakastajatar tulevalle kuninkaalle.

”Miksi kurtistelet kulmiasi, herra de Heyres?” Neylan kysymys havahdutti Diman.
”Mietin vain lastimme kohtaloa. Ja ole hyvä kutsu minua Dimaksi.” Dima sanoi ja hymyili Neylalle.

”Ymmärrän huolesi, Dima. Mutta emmekö ole pian perillä Engelissä? Kolmen päivän kuluttua muistaakseni. Silloinhan lasti on turvassa, eikö?”

”Ei niinkään, Neyla. Meidän on kuljetettava Janonista saatu lasti Etelä-Engeliin, aina Turmolan kaupunkiin asti. Ja Engelissä on ollut hyvin levotonta lähiaikoina. Rosvojoukkoja on liikkeellä paljon, kun kuivuus on jättänyt huonon sadon ja Engelin kuningasperhe ei tunnu kiinnittävän ongelmaan mitään huomiota. Pelkään, että levottomuudet voivat yltyä kapinaksi.”

”Miksi ette palkkaa palkkasotureita lastin turvaksi?”

”Niin meidän varmaan täytyykin tehdä. Se on kallista, mutta vielä kalliimmaksi tulee menettää lasti. Nyt tuo sinun puukkosi alkaa näyttää hyvältä. Mennäänkö kokeilemaan?” Dima sanoi ja ohjasi Neylan heittopaikalle. He harjoittelivat puisella veitsellä, ja pian Neyla ymmärsikin idean. Dima katseli miten Neylan silmät hehkuivat innosta aina hänen osuessaan runkoon kiinnitettyyn maaliin. He harjoittelivat pitkään, kunnes tuli aika mennä pukeutumaan illallista varten.
”Kiitos, Dima.” Neyla sanoi hymyillen. ”Minulla oli hauskaa.”

”Sinä olet hyvä oppilas. Haluatko harjoitella huomenna lisää? Taito voi olla sinulle joskus hyödyksi, tiedäthän.”

”Kyllä, harjoitellaan vain. Mutta me näemme pian illallisella, eikö?” Neyla sanoi ja kääntyi kohti hyttejään vieno hymy huulillaan.

”Sinulla ja herra de Heyresillä tuntuu olevan hauskaa.” Neyla kuuli äänen viereltään kun oli avaamassa hyttinsä ovea. Neyla niiasi syvään kuten kuuluu, ja Myron tuskastui.

”Älä tee noin, Neyla!”
”Mutta tehän olette kruununperijä. Minun kuuluu olla sinulle alamainen.”Neyla sanoi tyynesti. Prinssi ei ollut vielkään puhunut hänelle hyökkäyksen jälkeen.
”Neyla, älä viitsi. Haluan pyytää sinulta anteeksi.” Myron aloitti. ”Olen pahoillani siitä, miten kohtelin sinua hyökkäyspäivänä. Pelastit toiminnallasi monta miestäni, olen siitä kiitollinen.”

”Ole hyvä, Myron.” Neyla sanoi. ”Olen odottanutkin sinun anteeksipyyntöäsi. Kiitos että teit sen.”

”Olen ollut idiootti. Minulla on ikävä keskustelua kanssasi Neyla.” Myron sanoi ja kohotti Neylan käden huulilleen. ”Sinun huomiosi on ollut toisaalla lähiaikoina, Lady Neyla.”

”Mitä tarkoitatte, teidän korkeutenne?” Neyla punastui.
”Tiedät hyvin. Sinä ja herra de Heyres?”
”Minun ja herra de Heyresin välillä on vain ystävyys, teidän korkeutenne. Vaikka se ei teille kuulukaan.” Neyla tiuskaisi. Myronin ote Neylan kädestä tiukentui. Neyla yritti kiskaista kätensä pois Myronin otteesta, mutta prinssi piti lujasti kiinni.

”Olen iloinen siitä, Neyla. Istutko kanssani tänään illallisella?” Myron laski kätensä Neylan vyötärölle ja Neylan koko vartaloa nipisteli.
”Myron. Mitä sinä teet?” Neyla kuiskasi kun Myron painoi häntä seinää vasten tavalla, joka sai Neylan polvet veteläksi. Myronin kädet sivelivät Neylan lanteita.
”Ajattelin, että suutelisin sinua.” Myron kuiskasi.
”En usko että se on hyvä idea, Myron.” Neyla sanoi, mutta Myronin huulet painuivat jo hänen suulleen vaativasti. Neylaa pyörrytti ja hän piti kiinni Myronin hartioista kaatumisen uhalla. Pitkän, kiihkeän suudelman jälkeen Myron nojasi otsallaan Neylan otsaan ja hengitti huohottaen.
”En tiedä, mitä teet minulle, Lady Neyla. Mutta se ei ole hyväksi kummallekaan.” Myron sanoi.
”Tiedän, teidän korkeutenne. Tämä ei ole hyväksi, siksipä unohdamme koko suudelman ja mememme syömään illallista. Tätä ei koskaan tapahtunutkaan.” Neyla sanoi nopeasti ja pujahti Myronin käden alta huoneeseensa. Neyla laittoi oven kiinni ja nojasi siihen silmät kiinni. Hänen koko kehonsa värähteli suudelman jäljiltä. Tämä ei tiennyt hyvää.

Seuraavat päivät olivat Neylalle tuskaa. Hän vältteli Myronia parhaansa mukaan, mutta jotenkin mies löysi aina tiensä Neylan luo. Helpotus ja piristys hänen päivässään oli hetket Diman kanssa, joka kannusti häntä harjoittelemaan veitsenheittoa. Pian hän alkoikin oppia. Neyla käytti jo oikeita veitsiä, ja alkoi olla jo ihan hyvä. Ei tietenkään samassa mittaluokassa kuin Dima, mutta hän osui maaliinsa hyvin. Dimakin kehui häntä.
”Sinulla on lahjoja tähän, Neyla. Olet kehittynyt aivan muutamassa päivässä todella paljon.”

”Kiitos, Dima!” Neyla sanoi ja heitti veitsensä -thok, thok, thok! ”Vaikka kaikki aatelistytöt paheksuvat harrastustani suuresti.”

”Aatelistytöt, pyh. Niistä tytöistä on vain kirjomaan ja olemaan nättejä. Sinä, kultaseni, olet sekä kaunis että hyväluontoinen!” Dima sanoi virnistäen.

”Sinähän puhut minusta kuin hevosesta, Dima!” Neyla nauroi.

”Kyllä sinusta hyvän kauppahinnan saisi!” Dima virnisti ja nipisti Neylaa poskesta. Neyla virnisti mutta kalpeni kun kuuli takaansa Myronin äänen.
”Herra De Heyres, kapteeninne lähetti sinulle sanan että haluaa keskustella kanssanne.”
”Niinkö? Sitten minun on paras mennä. Teidän korkeutenne, Lady Neyla.” Dima sanoi ja kumarsi heille molemmille ja poistui vihellellen.
”Mitä hän haluaa sinusta?” Myron kysyi ja katseli Neylaa joka valkoisessa puvussaan, hihat käärittynä ja paljain jaloin näytti uskomattoman kauniilta.
”Teidän korkeutenne. Me viihdynne toistemme seurassa tällä pitkällä matkalla. Emme kumpikaan pidä näistä aatelisista emmekä tunne kuuluvamme joukkoon.” Neyla sanoi, kääntyi yhtäkkiä ja heitti viimeisen veitsensä suoraan maaliin.
”Sinulla on arvonimi. Hänellä ei.”

”Minun arvonimeni on yhtä tyhjän kanssa, teidän korkeutenne. Tiedätte sen.” Neyla kävi hakemassa veitsensä ja käveli kohti tuoliaan. Neyla istahti tyynesti alas ja katsahti Myroniin.
”Neyla. Et tiedäkään miten paljon haluaisin juuri nyt suudella sinua.” Myron sanoi käheästi ja Neylan henki salpautui. Hän näki miten Myron katseli häntä silmät palaen.
”Myron!” Neyla sihahti. ”Joku voi kuulla!”
”Tiedän. Täällä on liikaa ihmisiä. Ja sinä olet vältellyt minua, Neyla. Miksi? De Heyresin takiako?” Myron sanoi kiihkeästi ja puristi käsiään nyrkkiin.

”Älä ole hölmö, Myron.” Neyla sanoi ja nousi ylös. Hän tökkäsi Myronia sormella rintaan.

”Sanon sen vielä kerran. Minä ja Dima olemme ystäviä. Minun menemiseni eivät kuulu sinulle.” Myron nappasi kiinni Neylan kädestä ja kiskaisi tytön lähemmäs itseään. Neyla hengähti kun Myronin käsi kosketti hänen kaulassa tykyttävää suontaan.
”Sinun sydämesi hakkaa Neyla. Tiedän mistä se johtuu.” Neyla pudisteli päätään ja katsoi Myronia.
”Et tiedä. Sinä et tunne minua!”

”Sinä et anna. Mutta pian Neyla....” Myron sanoi, päästi yllättäen irti ja poistui. Neyla istui tuskastuneena ja laittoi silmänsä kiinni. Kuuma veri kiehui hänen suonissaan.

Myron käveli suoraan hyttiinsä, meni vesiastialle ja läiskytteli kylmää vettä kasvoillensa. Jos he eivät olisi olleet laivan kannella... Hän ei olisi voinut olla koskematta. Mikä siinä tytössä oli että sai hänet näin sekaisin?

”Minä näin, Myron.” Kae Romus sanoi ja Myron hätkähti. Kae oli seurannut häntä hyttiin.
”Mitä sinä muka näit?”

”Älä yritä. Näin mitä tapahtui kannella Lady Neylan kanssa. Ja todennäköisesti näki moni muukin.”
Myron heitti pyyhkeen ärtyneenä sängylleen ja istahti perässä.

”Mitä sitten?”

”Mitä sitten?!” Kae huudahti. ”Sinä et koskaan saa Neylaa, ymmärräthän?” Myron pomppasi ylös ja tarttui Kaen hartioista ravistellen.

”Miten niin? Mitä sinä tarkoitat?!”

”Lopeta!” Kae huudahti raivoissaan ja Myron irroitti kätensä mulkoillen.

”Lady Neylan arvonimi ei ikinä tule olemaan riittävän korkea kuninkaan puolisoksi.”
”Mitä?!” Myron katsoi hämmentyneenä Kaeta.
”Tulevalla kuningattarella on oltava vähintään paronittaren tai kreivittären arvonimi. Ja sen verran Neylaa tunnen, ettei hän ala sinun rakastajattareksesi.” Kae sanoi tyynesti ja seurasi miten Myron kalpeni kasvoiltaan. ”Älä nyt väitä Myron ettet ole harkinnut sitä vaihtoehtoa.”

”Väitän!” Myron huudahti. ”Neyla on liian... liian...”

”ihmeellinen.” Kae jatkoi hiljaa ja sai Myronilta mulkaisun.
”Olen huomannut, etten ole ainoa mies joka on hänestä kiinnostunut.” Myron sanoi. ”Et kai vaan sinäkin, Kae?” Kae Romus käveli pöydän ääreen, nappasi suuhunsa viinirypäleen ja sanoi tyynesti:

”En koskaan tekisi niin Teidän korkeudellenne. Mutta Lady Neyla on kaunein, älykkäin ja viehättävin nainen, jonka olen koskaan tavannut. Ja jos tilanne olisi toinen, niin....”

”Niin mitä?”

”Ei mitään, teidän korkeutenne. Tilanne on mikä se on.”

”Mitä minun sitten pitäisi tehdä, Kae?” Myron kysi ja sai Kaelta pään pudistuksen.