Satama kuhisi väkeä. Neyla istui puisen matka-arkun päällä silmät kiinni ja haisteli tuoksuja. Lokit kirkuivat ja terva tuoksui. Hän avasi silmänsä mutta joutui siristelemään niitä kirkkaassa auringonpaisteessa. Lähellä seisoskeli hänen sisarensa nuorten aatelisten seurueessa. He odottivat laivaanpääsyä. Herra Wayla oli joutunut käyttämään omaisuuden tyttäriensä matkavaatteisiin, sillä Linnea ei halunnut näyttää nuhjuiselta aatelisväen edessä. Vanhempien hyvästit oli heitetty jo aamulla aikaisin, ja Herra Wayla oli vielä Neylalle sanonut, että kirjoittaisi heti kun pääsee perille. Heidän äitinsä oli halannut tyttäriään lämpimästi mutta pikaisesti. Vaikka Neyla olikin varma että näki ehkä hiukan pelokkaan ilmeen äitinsä silmissä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Neyla olisi halunnut ottaa kengät pois ja tepastella lämpimillä lankuilla paljasvarpain, mutta sitä ei enää hän voisi tehdä. Nyt kun hän kuului, haluamattaan kylläkin, arvokkaisiin piireihin, niin se ei olisi soveliasta. Hän huomasi tutun hahmon kävelevän kohti.

”Herra Baron!” Hän huudahti ja vanha merikarhu tuli hänen luokseen.

”Neiti, olette ilmeisesti lähdössä matkalle?”’

”Kyllä vain, herra Baron.”

”Kun tulet takaisin, Neyla, voi olla että tiedät jo käsien kuvieni tarinan.”

”Kuinka niin?”

Herra Baron kyykistyi Neylan eteen ja katseli häntä silmiin. Hän puhui hiljaisella, mutta jotenkin voimakkaalla äänellä.

”Tämä matka avaa silmäsi ja koet jotain suurta ja ihanaa. Mutta tämä matka on myös käännekohta. Sinun kohtalosi on sidottu tämän maailman kohtaloon.” Herra Baron sanoi salamyhkäisesti. Neyla katsoi miehen syviin silmiin.

”Mitä tarkoitat?”

”Tarkoitan, että vieraissa maissa voi tapahtua mitä tahansa. Mutta näen sinussa kohtalon merkin. Se merkki tarkoittaa että sinulla on oleva suuri rooli tulevissa tapahtumissa.”

”Herra Baron! Missä tapahtumissa?” Neylaa alkoi jo ärsyttämään miehen salamyhkäisyys.

”Maailma on mullistumassa. Aikakausi lähenee loppuaan ja murros tapahtuu hetkenä minä hyvänsä!” Herra Baron puhui kiihkeästi ja puristi Neylaa käsivarresta.
”Mullistumassa? Miten? Mistä sinä tiedät?” Neyla kysyi kiukuissaan.
”Niin, enhän minä tiedä.” Yhtäkkiä herra Baron irroitti otteensa ja aivan kuin palasi omaksi itsekseen. ”Mutta minulla on sinulle jotain matkallesi.” Mies sanoi ja kaivoi taskujaan. Hän otti esiin pienen vihreäkantisen kirjan, jonka kannessa oli monimutkainen kuva jossa risteili oksia epämääräisessä muodostelmassa.
”Mikä se on?” Neyla kysyi ja otti kirjan käteensä.

”Siinä, on erittäin tärkeää luettavaa. Se on kirja, josta on apua sinulle murroksen tapahtuessa. Ja lisäksi,” mies jatkoi ja kaivoi taskujaan, ”minä annan sinulle tämän sormuksen.” Kaunis kultasormus ja punainen rubiini kimaltelivat auringossa. Rubiinin päällä oli sama kuvio kuin kirjan kannessa. Monimutkainen tribaali. Sormus roikkui kultaisessa ketjussa.
”Onpas se kaunis. En voi ottaa noin arvokasta lahjaa, herra Baron!” Neyla huudahti. Herra Baron panoi sormuksen Neylan kämmeneen ja sulki tytön sormet.

”Minä haluan antaa sen sinulle, sillä sinä tarvitset sitä enemmän kuin minä. Se ei ole tavallinen sormus. Pidä se ja kun tunnet olevasi yksin ja peloissasi, laita se sormeesi.”

”Hyvä on, mutta palattuani annan sen sinulle takaisin.” Neyla sanoi päästäkseen omituisesta miehestä eroon ja ripusti sormuksen kaulaansa.
”Sovitaan niin, Neyla.” Herra Baron sanoi ja lisäsi vielä:”Ole rohkea ja muista aina, että kuolemaa ei pidä pelätä. Hyvää matkaa, Lady Neyla.” Herra Baron nousi ja kumarsi kokeneesti. Neyla nyökkäsi miehelle ja katseli kun mies käveli yllättävän ryhdikkäästi pois.
”Mitä se kerjäläinen halusi?” Neyla hätkähti kuullessaan Linnean äänen.

”Rahaa, mitäpä muuta. Annoin sille lantin, raukkaparka.” Neyla sanoi ja katseli mietteliäänä Baronin perään. Miksi hän sanoi niin? Miksi hän valehtelee omalle siskolleen? Herra Baronin kummalliset puheet vaivasivat häntä yllättävän paljon.

Tuuli leyhytti Neylan hiuksia. Hän sulki silmänsä ja nosti kasvonsa kohti aurinkoa. Janonin satama oli jäänyt jo tunteja sitten taakse suuren hälinän saattelemana. Arvon kruununperijä oli saapunut laivaan ison seurueen kanssa ja torvien saattelemana. Neylalle ja Linnealle oli osoitettu pieni mutta siisti hytti, jossa heidän matkatavaransa odottivat purkamistaan. Linnea oli kadonnut heti johonkin muiden seuraan, mutta Neyla halusi päästä eroon hälinästä ja mennä pohtimaan Baronin sanoja. Neyla oli istunut laivan keulassa puisen laatikon päällä selaillen saamaansa kirjaa. Kirjassa oli ihmeellistä siansaksaa. Jotain vierasta kieltä, jota Neyla ei tunnistanut. Mitä ihmettä Baron saattoi tarkoittaa? Engelissä on ollut levottomuuksia, mutta kauppaneuvosto päätti kauppasaarron ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Neylasta tuntui että kyseessä on suuremmat asiat kuin pienet levottomuudet ja kauppasaarrot. Miksi hänellä olisi mitään roolia maailman tapahtumissa? Ja missä tapahtumissa? Järki käskee hänen pitää niitä vain hullun miehen puheina, mutta ne silmät... niissä oli jotain suurempaa!

Myron oli levoton. Seurue kohotteli viinimaljoja matkan alkamisen kunniaksi ja piti ylväitä puheita. Linnea Wayla oli paikalla, suloisena kuin nukke. Mutta missä oli Neyla? Myron olisi halunnut kysyä sitä Linnealta, mutta ei halunnut kuulla muiden vinoilua asiasta. Myronin vasemmalla puolella istui kaunis aatelinen neito, joka räpsytteli hänelle ripsiään niin tiuhaan, että Myron huolestui jo neidon silmien terveydestä. Lounas oli ollut hyvä, viimeisen päälle. Hopeiset ruokailuvälineet ja jalokivin koristellut viinipikarit kimalsivat. Ei tämän matkan tällainen pitänyt olla, Myron ajatteli. Hän oli kaavaillut seikkailuja, vaaroja ja jännitystä. Hän huokaisi ja pyysi seurueelta anteeksi. Myron käveli ulos kannelle ja haisteli raikasta ilmaa. Hän käveli kannella ja mietti, miten selviäisi tästä matkasta sirkusseurueensa kanssa. Myron nojasi reelinkiin ja katseli laivaa. Merimiehet juoksentelivat ripeästi kannella ja huutelivat toisilleen. Eräs kansipoika luuttusi kanttaja  vihelteli tuttua sävelmää, mutta Myron ei saanut laulua päähänsä. Laiva oli suuri ja raskas, mutta täynnä tykkejä ja sotavoimaa. Se oli sotalaiva. Myron käveli kohti keulaa, kun hän huomasi kaipaamansa henkilön. Kaipaamansa? Niin, hän oli kaivannut tytön seuraan. Punaiset hiukset hohtivat kultaisina auringon laskiessa, tuuli lehytteli hiuksia ja sirot ja päättäväiset kasvot olivat tyynet. Neylalla oli kirja käsissään ja silmät olivat suljettuina. Kun Myron oli muutaman askeleen päässä, Neyla avasi silmänsä ja katsoi suoraan häneen.

”Teidän korkeutenne.”
”Neyla, sano Myron.” Myron sanoi ja kumarsi kevyesti. Neyla nousi ylös ja teki lähes täydellisen hoviniiauksen.

”Teidän Korkeutenne, se ei olisi soveliasta.”

”Selvä on Lady Neyla. Saanko istua seuraanne hetkeksi?” Neyla nyökkäsi hyväksyvästi ja istui alas laatikolleen. Myron istahti viereiselle laatikolle.
”Mitä luette? Näytää vanhalta kirjalta.” Myron kysyi ja ojentautui ottamaan kirjaa. Neyla kiskaisi sen uloittumattomiin.

”Se on eräänlainen päiväkirja. Ja henkilökohtainen.” Neyla sanoi. Jostain syystä hän ei halunnut näyttää kirjaa kenellekään. Hän laittoi sen pieneen kassiinsa. Myron ei reagoinut siihen.
”Kertokaahan, Lady Neyla, vähän perheestänne.” Myron sanoi. Jahas, vai sellainen aiheen muutos, Neyla ajatteli huvittuneena. Hyvä on, Neyla ajatteli ja alkoi kertoa tarinoita lapsuudestaan. Hänen villit tarinansa kissojen jahtaamisesta ja villisialla ratsastamisesta saivat prinssin nauramaan vedet silmissä. He juttelivat pitkän tovin, kunnes Neylaa alkoi palelemaan ja hän värähti kylmissään.
”Sinulla on kylmä. Mennään sisään, luulen, että seurue ihmettelee poissaoloani.” Myron sanoi ja auttoi Neylan ylös.
”Selvä on Teidän Korkeutenne, minun pitää mennä vaihtamaan vaatteeni, tulen sitten seuraanne illalliselle.”
”Tule, haluan ystävieni tapaavan sinut. Sinä alat olla mystinen hahmo, jonka tiedetään olevan laivalla, mutta jota kukaan ei ole nähnyt!” Myron virnisti.
”Eipä minussa paljon ole katsomista. Tuskin kukaan huomaa edes läsnäoloani kaikkien niiden jalokivien kimalluksen keskellä.” Neyla sanoi huvittuneena ja palasi hyttiinsä. Myron jäi hetkeksi kannelle ja katsoi poistuvan tytön perään. Sinut huomattaisiin vaikka olisit juuttisäkissä, hän ajatteli.

Seurue piti kovaa meteliä laivan ruokasalissa. Viiniä oli maistunut jo monelle ehkä liikaakin, ja jutut alkoivat käydä tökeröiksi. Myron toivoi että olisi taas viileällä kannella Neylan kanssa. Neylaa ei vielä näkynyt. Kun hän oli palannut ruokasaliin häneltä kyseltiin missä oli olut ja missä mystinen Lady mahtoi olla. Hän ei viitsinyt kommentoida heille muuta kuin sanoi että Lady Neyla tulee pian.

Ilta oli jo pitkällä ja pimeys ympäröi laivaa. Mutta ruokasalissa kristallit kimalsivat kynttilänvalossa ja tunnelma oli lämmin.
”Missäs Lady Neyla viipyy? Eikö illallinen tarjoillakin jo pian?” Eräs aatelisneiti kysyi nyrpeänä.
”Niin, missäs tämä ”Lady” Neyla on? Eikö hän uskalla tulla meidän seuraamme?” Eräs paroni kysyi ja heitti naurunremakan päälle.

”Eihän hän oikeastaan ole ”Lady”.” Aloittanut aatelisneito sanoi tirskahtaen. ”Ehkä hän tietää tulevansa ylempiarvoisten joukkoon ja siksi pelkää!”
Myron näki miten Linnea punastui ja nipisti suunsa kiinni. Typerä hupakko, Myron ajatteli aatelistytöstä. Hän oli juuri sanomaisillaan muille vastaan kun kuuli äänen:

”Ei, en ole oikea lady. Kuningattarelle on vaikea sanoa vastaan kun hän on jotain päättänyt.” Neyla sanoi ja sai kaikkien katseet puoleensa. Myron kääntyi katsomaan ja näki henkeäsalpaavan näyn. Vihreä yksinkertainen mutta rohkea puku korosti Neylan jäntevää vartaloa ja näytti paljon pintaa. Punaiset hiukset kimalsivat kuparinvärisinä kynttilänvalossa. Kaikki tuijottivat suu auki. Myron ei ollut koskaan elämässään nähnyt yhtä kaunista naista. Myron nousi ylös ja kumarsi Neylalle.
”Lady Neyla, tiedän mitä tarkoitat. Äitini on voimakasahtoinen nainen. Mutta salli minun sanoa, että ansaitset Ladyn arvonimen.” Neyla teki hienon niiauksen ja antoi Myronin taluttaa itsensä pöytään.
”Pahoittelen, että jouduitte odottamaan.” Neyla sanoi katsoi pöydän ympärille kertynyttä väkeä. Nyrpeitä aatelistyttöjä ja muutama punakka aatelinen nuorimies.
”Lady Neyla!” Eräs mies huudahti. ”Saatte anteeksi, sillä olette ehkä hurmaavin olento, jonka olen koskaan tavannut!” Neyla yllättyi suorasukaisuutta mutta nyökkäsi kohteliaisuudelle hyvän tavan mukaan.
”Lady Neyla, saanko esitellä luottomieheni, Paroni Kae Romuksen. Joka ei säästele sanojaan, ilmeisesti” Myron sanoi huvittuneena ja näki Kaen iskevän hänelle silmää.

Pian ruoka tarjoiltiin ja puheensorina vaimeni hetkeksi. Neylan vasemmalla puolella istui nuori mies, joka esitteli itsensä Sir Thomas Lynniksi.
”En ole koskaan aiemmin tavannut ritaria. Kerrohan, miksi halusit ritariksi?” Neyla kysyi ja näki että Thomas innostui aiheesta. Hän keskusteli pitkän tovin miehen kanssa muista mantereista, historiasta ja ritarikunnan tilanteesta, kunnes kruununperijä keskeytti puheensorinan.
”Voisiko joku ilahduttaa meitä musiikilla? Tuolla nurkassa on harppu,jos joku osaisi sitä soittaa?”
Yllättäen Linnea avasi suunsa. ”Neyla, menisimmekö soittamaan?” Neylaa harmitti. Hän ei pitänyt esiintymisestä lainkaan. ”En tiedä Linnea, minun laulutaitoni ei ehkä riitä tähän seuraan.”
”Älä höpsi, laulat kauniisti. Tule nyt.” Linnea sanoi ja nousi jo ylös.
”Haluaisin kuulla sinun laulavan, Neyla.” Myron sanoi ja katsoi Neylan silmiin.
”Ole kiltti, laula meille. Emme ole tuomitsevia.” Paroni Kae virnisteli viinilasinsa äärellä. Neyla huokaisi ja nosti kätensä ylös antautumisen merkiksi. Neyla nousi ja käveli siskonsa luo joka istui harpun luona. He keskustelivat hetken esitettävästä kappaleesta ja Linnea heläytti ensimmäisen soinnun. Myron kuunteli Neylan tummaa ja vahvaa ääntä. Hetkinen, tyttöhän lauloi Vaksin kielellä! Se oli kaunis balladi ja sopi Neylan äänelle täydellisesti.

Laulun loputtua suosionosoitusten päätteeksi, Neyla ja Linnea palasivat istumaan.
”Sinä puhut Vaksia!” Sir Thomas Lynn sanoi ihaillen.
”Opin sitä eräältä temppelin munkilta, jonka sukujuuret ovat Vaksineassa. Hän pitää yllä kielitaitoaan perinteen säilyttämiseksi ja opetti kielen minulle. Olen viettänyt suuren osan lapsuudestani temppelin kirjastossa munkkien seurassa. ” Neyla sanoi.

”Mistä tuo kaunis balladi kertoi?” Myron kysyi ihastuneena. Neylasta paljastui aina uusia puolia.
Thomas puuttui puheeseen: ”Se ei ollut kovin kaunis balladi.” Hän virnisti. ”Osaan myös Vaksia, Lady Neyla!” Neyla naurahti hiukan nolostuneena.

”Pitihän se arvata, että täällä joku sitä taitaisi myös.”

”Kertokaa, Sir Thomas.” Kae huudahti.
Thomas katseli naurusta kimaltelevin silmin Neylaa ja kertoi.

”Laulussa kerrotaan Vaksinelaisesta ilotytöstä, joka murhaa oman parittajansa ja pakenee kiltaa merirosvojen kanssa Engeliin. Siellä ilotyttö tapaa kruununperijän, joka ihastuu tyttöön ja menee tämän kanssa naimisiin. Tämä on tarina siitä, kuinka ilotytöstä tuli Engelin kuningatar! ” Naiset haukkoivat henkeään muka kauhistuneina ja Neyla virnisti Myronille joka nauroi vapautuneesti.

”Pitihän minun arvata, Lady Neyla, että sinulla on varastossa vaikka mitä tarinoita! Olethan sentään kasvanut jännittävien tarinoiden parissa munkkiluostarissa!”

”Minusta tuo oli törkeää.” Sanoi eräs aatelinen tyttö. Neyla kääntyi katsomaan ja sanoi: